Jaakko Rosti

Jaakko Rosti

Myyntiä, markkinointia ja kokonaisuuden hallintaa

Toimitusjohtaja, insinööri Jaakko Rosti tuli Blosiuksen palvelukseen vuonna 2010 ja on johtanut yritystä vuodesta 2013 alkaen. Jaakon työpäivät sisältävät myynnin ja markkinoinnin johtamista sekä kokonaisuuden hallintaa. Hän on erityisen iloinen siitä, että Blosiuksen tiimi koostuu upeista ja itsenäisistä työntekijöistä. Jaakko sparraa heitä ja nauttii siitä, kun näkee tiimin jäsenten kasvun ja kehityksen.

Toimitusjohtajana Jaakon vastuulla on huolehtia, etteivät tärkeät projektit jää arjen jalkoihin. Hän vie yrityksen toimintatapoja eteenpäin ja jalkauttaa muutoksia tiimin keskuuteen. Parhaimmillaan Jaakko on haastavissa ja yllättävissä tilanteissa: silloin hän tutkii haastetta rauhallisesti ja kiinnostuneesti, kannustaa tiiminsä jäseniä ja katsoo haasteiden yli kohti tulevaa. Vapaa-ajallaan Jaakko palautuu liikkuen ja uutta oppien. Hän harrastaa ratsastusta yhdessä perheensä kanssa ja viettää aikaa myös kuntosalilla sekä juoksu-, hiihto- ja pyöräreiteillä. Kirjoja lukemalla ja kuuntelemalla Jaakko imee itseensä uusia ajatuksia ja ideoita, joita hyödyntää myöhemmin työssään.
Laita viesti!
Yhteystiedot

Kirjoittaja: Jaakko Rosti

5 askelta urakoitsijan valintaprosessissa

5 askelta urakoitsijan valintaprosessissa

Jan 26, 2024 11:34:40 AM Lukuaika 1 min